Meijän tarina

 

Kaikkiha alako siitä kun…

Toiminimi Sirkka Ikonen, nykyseltä nimeltään Kiteen kotileipomo, perustettiin muatallouven sivuelinkeinoks vuonna 1985, jolloin piätuotteena oli valamistoo lihapiirakoita ja kuoria Sirkan siskon grillille Tohmajärvelle. Sangen pian sana kiiri kylille siitä, että Sirkka on ruvennu leipommaan ja paikalliset kauppiaat alako kysellä, että saisko hyökkii Sirkan tuotteita myyntiin. Ja mikä ettei, saivatha hyö. Niinpä valikoimiin tulivat erilaiset kahvileivät, munkit, viinerit, pyöröt ja leivät. Sirkka leipo ensin uamuyöllä, kävi välillä hoitamassa lehmikarjan ja palas takasi leipommaan. Sirkan puoliso Keijo osin paistoi, pakkasi ja jakeli tuotteita pitkin kyliä. Markkinat kasvo noppeesti ja asiakkaita alako olla myös Kitteellä.

 


 
     


Peräkammarista autotalliin...

 

Kun toiminta alako, kotileipomo toimi Tohmajärvellä Järventauksen kylässä omakotitalon peräkammarissa, jossa tilloo oli huimat 20 neliöö. Kysynnän kasvettua vuonna 1987 laajennettiin tiloja Järventauksessa kammarista autotalliin, jolloin uuden leipomon käytettävissä oli jo 40 neliötä. Tällöin myös otettiin ensimmäinen ulkopuolinen työntekijä. Uusissa tiloissa touhuttiin ja tilaukset vuan lissäänty. Sirkka kävi ohessa miettimmään karjan pois hävittämistä, kun leipomon pyörittäminen näytti kannattavan.

 
     

Sirkan miniä Tarja Ikonen alako alusta pittäin hoittoo laskutusta ja kirjanpittoo. Tarjan ollessa vuonna 1988 äittiyslomalla kunnan virastaan Sirkka sai ylipuhuttuu Tarjan siirtymmään kumppaniks leipommoon  vuonna 1989.

 
  Kuvassa Tarja laskutus- ja kirjanpitohommissa  
     

Kysynttee oli sinne sun tänne ja autotallitilatkin alako tuas käyvä liian pieneks. Koskapa piämarkkinat olivat jo Kitteellä ja kasvumahollisuuksiaki näköpiirissä siellä suunnalla, jotenpa 4.6.1990 leipomo muutti leipomon tarpeisiin rakennettuihin uusiin tiloihin Niittytielle Kitteelle. Tuotantotiloihi sisälty pien oma leipomonmyymälä

 

 

Kitteelle muutettaessa leipomo teki tosi isot investoinnit.

Ostettiin isot uudet arinauunit, kylmiö/pakastetilat ja periaatteessa kaikki panttiin uusiks. Investointi oli tositosi iso ja siihen aikkaan korot pyöri taivaissa...

Kuinka ollakaan, vuonna 1991 alako lama…osa nuapuriyrittäjistä joutu lopettammaan toimintansa kokonaan, oltiin tuas uuden tilanteen edessä.  Kun valtakunnalliset suuret leipomot vielä rynni kilivan muakuntiin halavoilla hinnoillaan, piädyttiin ottammaan sellanen riski, että avattiin marraskuussa 1992 Kitteen keskustaan toinen oma myymälä, konditoriakahvila Olkontielle. 

Pelattiin niin sanotusti pellii nimeltä upporikasta taikka rutiköyhhee…

Jos keskustan myymälä ei menesty, eessä oli ovien kiinni pano...

Laman myötä kyläkauppoja mäni kiinni, valtakunnalliset isot tehtaat paino entisestään hintoja alas ja sen myötä kun laitettiin keskustaan myymälä, osa kauppiaista lopetti meiltä tuotteiden ostamisen.

 Siinä vaiheessa piätettiin erikoistua kaupankäyntiin suoraan nenästä nennään asiakkaan kanssa, ja tämä sama linjaus pättöö vielä tänäkkii päivänä ja se piätös on ollu meijän kohalla oikkee!

 
 

Meijän leipomon vahvuutena on ollu myymälöitten osalta se , että meillä on ollu tarjolla runsaasti tavarroo, sorttimenttii ollaan kokoajan laajennettu kysynnän mukaan, ollaan uskallettu kokkeilla ja tarjota asiakkaille massatuotannosta poikkeavvii tuotteita, kestee ajan hermolla.

 
     

Myymälöitten tiloja ollaan päivitetty Olkontien osalta vuonna 1997 täysremontilla ja vuonna 2009 pintaremontilla. Niittytiellä myymälätilat kaksinkertaistettiin vuonna 2010 sekä hankittiin uusia koneita tuotannon puolelle. Niittytien laajennuksella saatiin sorttimentti laajuus kasvatettuu samalle tasolle kuin Olkontiellä.  Niittytielle pykättiin myös oma kesäterassi. Viimeisimpänä uudistuksena on Olkontien kesäterassin valokattaminen vuonna 2013, samalla terassi nimettiin Kannikaksi asiakkaille suunnatun nimikilipailun tuloksena.

 
     

Yks tärkkeimmistä tekijöistä meijän yrityksessä on ollu ahkerien työntekijöiden pitkät työsuhteet.

 

Leipomusten laatu on sitä myöten kestäny tasasen korkeena paistoltaan ja ulukonäöltään, myyjät ovat olleet samoja pitkään, asiakkaan on ollu heleppo asioija meillä.

 Leipomomme merkittävimmän työuran teki tietenki Sirkka Ikonen, joka jäi eläkkeelle vasta 2 vuotta sitten 70 vuoden ikäisenä. Työvuosia leipomoalalla hänelle kertyi kaikkiaan 51 vuotta, taitaa meiltä nuoremmilta jiähä moinen tekemättä! ”Yhteistä taivalta” ehti kertyy siis anopille ja minukalle 21 vuotta, ei huono…!  Neljä vuotta sitten jäi Niittytien myymälänhoitaja Liisa Pulkkinen eläkkeelle ja hänelle kertyi palveluvuosia talossa 17 vuotta ja muittenkin kohalla työsuhteitten kesto on ollu 5-20 vuoteen tällä hetkellä. 20 vuotta talosssa tuli täytteen Jouni Ikosella vuonna 2013.

Kuvassa Liisa Pulkkinen vanhassa leipomon myymälässä

 
     

 

Sirkan eläkkeelle jiäminen oli tuas erräänlaine virstanpylyväs leipomon historiassa.

Tarja osti Sirkan ossuuven yhtiöstä ja mukkaan yhtiöön tuli Sirkan vanahempi poika Jari, Tarjan puoliso. Hiän ei ole varsinaisessa leipomotyössä mukana, mutta toteuttaa tarvittavat remontit ja muutkin muutostyöt ja on merkittävästi mukana leipomon kehitystyössä.

Lisäksi heijän molemmat poikansa ovat mukana työpanoksellaan omilla toimialoillaan, Tommi rakennus- ja teknisellä puolella sekä Mikko tietoteknisillä taidoillaan, kuten näiden kotisivujen värkkäyksen toteuttamisessa.

 

Ens vuonna, vuonna 2015, tulloo 30 vuotta tämän leipomon historijjoo täyteen, lienee jonkinmoisen kansanjuhlan paikka se!

 

Kiitos näinki lukuisista yhteisistä toimitavuosista kuuluu ennenkaikkee uskollisille asiakkaillemme, niin Keski-Karjalan alueelta kuin kesäasiakkaille ympäri Suomen muata. Iso kiitos!

 
     

Kuvassa tuotannon puolen porukka kesällä 2012

 

 

Myö yritettään viijjä leipommoo etteenpäin, osin Sirkalta perityillä reseptilöillä, osin seuroomalla nykyaikkoo sekä kurkistelemalla tulevaisuuteenki, yritettään olla sloganimme ”Perinteikäs paikallinen – rohkeasti nykyaikainen!” mukaisia.

Yks askel nykyaikaan on taatusti nämä vihoinki toteutuvat kotisivut, toivottavasti näiden avulla suatte jonkinmoisen katsauksen meijän leipommoon, sen tuotteisiin ja ajatusmualimmaan.

”Pijä yhteyttä” – auta meitä palavelemmaan teitä entistä paremmin!!